Ehdokas Harri Uusi-Rajasalovaalinro.png

  • RATIKAN JATKORAKENTAMINEN PYSÄKILLE

  • PALVELUT TURVATTAVA ENSIN

  • YLIVELKAANTUMINEN LOPETETTAVA

Olen tulevissa kunnallisvaaleissa kokoomuksen ehdokkaana numerolla 347 ja toivon saavani tukea ja kannatusta mikäli koette minun oleva sopiva henkilö edustamaan teitä Tampereen päätöksenteossa seuraavan neljän vuoden aikana.

Seuraavassa taustaa ja tavoitteita:

Olen toiminut yrittäjänä Takahuhdissa kohta kolmekymmentä vuotta sähkö- ja energia-alalla. Minulla on diplomi-insinöörin koulutus Tampereen Teknillisestä Yliopistosta. Olen ollut mukana paikallispolitiikassa vuodesta 2004, jolloin olin ensi kerran ehdokkaana. Olen ollut luottamustehtävissä  lauta- sekä johtokunnissa. Olen yhteistyökykyinen ja uskon keskustelun kautta löytyvän hyviä ratkaisuja kaupunkilaisten hyväksi.

Olen ensisijaisesti mukana vaikuttaakseni kaupungin kehitykseen myönteisesti ja huolehtimalla siitä, ettei kaupungin taloutta rasiteta liian suurilla ja kannattamattomilla investoinneilla. Kaupungin investoinnit  joudutaan kokonaisuudessaan rahoittamaan lainarahalla, jotka voitaisiin investointien sijaan käyttää kunnan palveluihin esimerkiksi terveydenhuoltoon, vanhusten hoitoon, nuorten mielenterveydenhoitoon ja koulutukseen. 

Kaupungin talous on kuralla ja nykyinen päätöksenteko ei täytä kuntatalouden lainalaisuuksia. Kaupungin taloudellinen tulos on ollut tappiollinen kymmeniä miljoonia ja sama jatkuu. Kaupungin vuosikatteen pitäisi hyvän talouden hoidon määritelmien mukaan kattaa poistot ja investoinnit ja tästä ollaan kaukana Tampereella. On selvää, että nuo suuret lainat, joita on otettu tunnelin ja ratikan rakentamiseen tulevat vaikuttamaan talouteen muutaman vuoden aikavälillä ja erityisesti kun niitä aletaan lyhentämään. Nyt ne näkyvät vain taseessa lainoina, joista menee korkokulut. 

On nähtävissä, ettei suurin osa nykyisistä poliitikoista osaa yksinkertaisesti laskea asioita tai sitten he eivät yksinkertaisesti piittaa siitä, miten suunnitellut ylisuuret investoinnit rahoitetaan. Me tarvitsemme investointeja turvaamaan kaupunkilaisten työllistymismahdollisuuksia mutta se ei saa tapahtua palveluiden huonontumisen kustannuksella. 

Ensisijaisesti on huolehdittava peruspalveluiden turvaamisesta, kuten perusterveydenhuolto, siten että hoitotakuu toteutuu. Uskon kaupungin hoitavan terveydenhuoltoon liittyvät asiat seuraavan valtuustokauden ajan ja muutoksia täytyy tehdä monilla osa-alueilla. Lastensuojeluselvitykset on voitava toteuttaa hoitotakuun puitteissa, sillä Suomessa on liian monta huonoa kokemusta lastensuojeluun liittyvien toimenpiteiden laiminlyönneistä.  Nuorten mielenterveyspalvelujen tarve on kasvanut huimasti, silti resurssit niiden hoitoon ovat liian pienet. Vanhusten kotihoito ja laitoshoito on saatava sellaiselle tasolle, ettei siihen tarvitse hakea parannusta yleisönosastokirjoituksilla.

On ymmärrettävä, että kaikkia asioita ei vain voi toteuttaa yhdellä kertaa ja on kyettävä näkemään kaupungin tulorahoitus pitkällä aikavälillä ja on osattava suunnitella investointien rahoitus siten, ettei palveluiden laadusta tai määrästä tarvitse tinkiä. Ratikan jatkorakentaminen voidaan arvioida uudelleen ja tarvittaessa siirtää, jolloin voidaan paremmin turvata palvelut.

Kaupungin toimintaa on vuosikymmenet viety eteenpäin virkamiesjohtoisesti ja tämä johtuu siitä, etteivät nykyiset valtuutetut kykene ottamaan valtaa itselleen. Koulutukseni ja yli kahdenkymmenen vuoden kokemukseni yrittäjänä antaa minulle vahvuuden käydä itsenäisesti keskustelua vähintäänkin samalla tasolla virkamiesten kanssa ja ymmärtää talouden lainalaisuuksia.  

Kokoomuksessa minulla on mahdollisuus toimia sitoutumattomana itsenäisesti vakaumukseni ja omien arvovalintojeni pohjalta, eikä minun tarvitse noudattaa mitään ulkopuolisia ohjeita päätöksenteossa. Siis numerolla 347 saadaan tarvittavaa muutosta aikaiseksi.